Suomen taatusti tunnetuin kioski otti TikTokin haltuun


WHAT WE DID

WHEN WE DID

R-kioski valitsi Seger Marketingin kumppaniksi TiKTok-seikkailulle

Kesällä 2022 saimme ilouutisia: R-kioski oli valinnut meidät kumppanikseen TikTok-kanavalleen. Yhteistyö aloitettiin tuttuun tapaan workshopilla ja tämän jälkeen onkin seurannut lukuisia tuotantopäiviä.

R-kioski halusi mennä “all in” sisältönsä kanssa ja luoda sitä aidosti kohderyhmänsä ehdoilla. Meille tämä tarkoitti sitä, että saimme lähes vapaat kädet luoda sisältöä: informatiivisia videoita, humoristisia puujalkavitsejä ja kaikkea niiden väliltä. Me Segerillä olemme arvostaneet tätä vapautta ja sitä myötä myös heittäytyneet villeiksi!

Seger Marketing sai täyden vastuun kanavasta, eli olemme suunnitelleet sille kaikki sisällöt. Asiakkaan hyväksyttyä videoideamme, tiimimme on käynyt kuvaamassa ne eri kioskeissa ympäri Suomen. Joustavien työtapojen ja aktiivisen dialogin ansiosta olemme pystyneet luomaan sisältöä lyhyelläkin varoitusajalla.

Tavoitteenamme on aina ollut saada niin laaja orgaaninen näkyvyys Suomessa kuin mahdollista. Olemme menneet tavoitetta kohti seuraamalla trendejä, luomalla sketsejä sekä olemalla hieman “loco” annettujen raamien sisällä. Suunnitelma on selvästi toiminut, sillä voimme ilolla todeta, että R-kioski on myös halukas jatkamaan kanssamme.

Tätä kirjoittaessamme R-kioskin tilillä on jo lähemmäs 13 000 seuraajaa ja miljoonia näyttökertoja.